black1pix
  • AINA LÖYTYY SYY HERKUTELLA

    AINA LÖYTYY SYY HERKUTELLA

Haluamme tehdä Pirkanmaan parhaita leivonnaisia ja tarjota erityisen kahvihetken eurooppalaiseen henkeen.
Valmistamme lounaaksi itsetehtyä ruokaa, mahdollisuuksien mukaan myös lähiruokaa ja luomua.
Haluamme, että asiakkaidemme juhlahetket ovat Herkkuhetken avulla todellista juhlaa. Tuotteemme ovat juhlien kruunu.

Arvot joiden pohjalta toimimme:

AITOUS ”voi on aina voita”

Meillä raaka-aineet ja ihmiset ovat aitoja ja rehellisiä. Aidoista ja laadukkaista raaka-aineista syntyy aitoja ja laadukkaita makuja. Meillä voisilmäpullan päällä on oikeaa voita ja kermakakuissa on oikeaa kermaa. Aidot ihmiset asiakaspalvelussa muodostavat myös ilmapiirin kahvilaan, jokainen omalla persoonallaan tekee meistä meidät.

REILU MEININKI ”me olemme me”

Jokainen meistä on palvelulupauksemme takana, tavoitteenamme on aina tyytyväinen asiakas. Me-henki auttaa asiakaspalvelussa, kaikki ponnistelevat yhteisen päämäärän eteen ja kaikki auttavat toisiaan. Työpaikalla saa ja kuuluu olla hauskaa, niin työntekijöillä, asiakkailla kuin pomoillakin.

EDELLÄKÄVIJYYS ”pyörän voi keksiä uudelleen”

Haemme jatkuvasti uusia ideoita maailmalta, jotta asiakkaillamme olisi aina uutta ja mielenkiintoista kokeiltavaa ja herkuteltavaa. Uteliaisuus ilmiöitä kohtaan pitää meidät kiinni ajassa. Arvostamme perinteitä mutta emme halua pysähtyä niihin. Aina voi keksiä jonkin uuden näkökulman asioihin.

SYDÄN MUKANA ”aina löytyy syy herkutella”

Haaveita, hattaraa ja hemmottelua. Aina tekee hyvää pysähtyä hetkeksi ja nauttia kuppi kahvia ihanan leivoksen kera. Olemme pariisilainen keidas Orivedellä ja Myllyrannassa.